Juuri nyt, tässä hyvin lähellä, jopa niin lähellä että ehkä tunnet sen, on kiireen ja stressin valtakunta. Siellä kellot tikittävät liian kovaa ja aikarajat tuntuvat ajavan kaiken muun ylitse. 

Joulu on ovella. Se on juhla, joka luo ympärilleen musertavan suuria odotuksia valtakunnan kansalaisille, työssäkäyville aikuisille. He ovat jo valmiiksi niin syvällä uupumuksessa, että ovat unohtaneet, miten pysähtyä. Ja silti vuosikierron stressaavimmat päivät ovat vasta koittamassa. 

Valtakunnan kansalaiset elävät maailmassa, jossa toistetaan valhetta, jolla yritetään pitää valtakunta epätoivoisesti kasassa. Sydämessään jokainen kuitenkin tietää, että se on jo alkanut murtua.  

“Jaksetaan vielä vähän", he toistelevat toisilleen kiireen keskellä, mutta nauru ei enää saavuta heidän silmiään.

“Jaksetaan vielä vähän", he toistelevat toisilleen kiireen keskellä, mutta nauru ei enää saavuta heidän silmiään. “Maailmaa ei tarvitse saada valmiiksi,” he hokevat mantrana auttaakseen toisiaan, mutta kun he kääntävät katseensa omalle työpöydälleen, lause ei tunnu lohdulliselta.

Velvollisuuksia täytetään ja viestejä lähetetään yömyöhään. Työpäivä ei tunnu koskaan loppuvan, vaikka kello viiteen on aivan liian vähän aikaa verrattuna siihen, mitä pitäisi vielä ehtiä tekemään.

Tunneskaalalle ei mahdu muuta kuin eriasteisia riittämättömyyden tunteita, kun pitäisi saada työt valmiiksi, ehtiä kummilapsen tanssiryhmän jouluesitykseen, tavata ystävä glögeillä, antaa aikaa hyväntekeväisyyteen, muistaa avata joulukalenteri kissan kanssa, hankkia lahjat pomolle ja kultakalaa kesällä ruokkineelle naapurille, muistaa jokaisen sukulaisen ruoka-allergiat jouluillallista varten, häätää pölykoirat kotoa – ja kaiken sen lisäksi pitäisi löytää joulumieli.

Työssäkäyvät aikuiset ovat niin syvällä kiireen pyörteissä, että unohtavat, miksi ovat edes aloittaneet sen, mitä ovat tekemässä.

Työssäkäyvät aikuiset ovat niin syvällä kiireen pyörteissä, että unohtavat, miksi ovat edes aloittaneet sen, mitä ovat tekemässä. Onneksi juuri joulun kynnyksellä, kun kiire ja suorittaminen ovat viemässä kaiken tilan heidän elämästään, he saavat apua. Syvältä sisimpien pelkojen ja katumusten uumenista työssäkäyvien aikuisten luokse saapuu uni, joka ravistelee prioriteettijärjestystä ja puhdistaa sydämen työn otteesta. Uni muistuttaa, mikä elämässä oikeasti on tärkeää. 

Virkistyneeksi ja seesteiseksi tehneen unen jälkeen työssäkäyvät aikuiset kääntävät kirkastuneet katseensa hetkeksi pois työpöydiltään ja muistavat taas, että täydellisten Linkedin-postausten kaavan metsästys, kokoukset ja tilinpäätökset  ovat saaneet heidät unohtamaan jotain paljon suurempaa ja merkityksellisempää. Sitä ei ole kirjattu huolellisesti suoritetuihin to do -listoihin eikä bisnesraportteihin, sillä yhteinen aika, rakkaus ja läsnäolo ovat jotain niin suurta, etteivät ne mahdu kirjoihin ja kansiin. Ne pitää elää ja kokea!

On vain yksi paikka, missä emme ole korvattavissa. Se on läheistemme luona, jossa tärkeintä on se, miten olemme läsnä ja rakastamme.

Niinpä työssäkäyvät aikuiset jättävät työasiat syrjään, sulkevat tietokoneet ja puhelimet ja hengittävät hetken rauhassa. Nyt he todella taas uskovat, että maailmaa ei tarvitse tehdä valmiiksi jouluksi. Ja joulun jälkeenkin he muistavat, että kaikista tärkein mantra on: “Elämä ensin, työ sitten”. 

Tämä oli työssäkäyvien aikuisten joulusatu, mutta ehkä se voisi olla joskus totta. Jotta satu heräisi eloon, meistä jokaisen pitäisi muistaa oravanpyörän villeissä ja koukuttavissakin käänteissä, että yksin työmme ei määritä meitä ihmisinä. Työmaalla olemme korvattavissa, vaikka olisimme kuinka taitavia tai pidettyjä.

On vain yksi paikka, missä emme ole korvattavissa. Se on läheistemme luona, jossa tärkeintä on se, miten olemme läsnä ja rakastamme. Se on tositarina, joka kannattaa kirjoittaa huolella niin, että voimme elää onnellisina elämämme loppuun asti.

‍