Näkemieni somekeskustelujen perusteella monet ihmiset kuluttavat mieluummin ihmisten tekemää kuin tekoälyllä tuotettua sisältöä. Miten ne voi erottaa toisistaan?
Aitous, rosoisuus, keskeneräisyys, epäloogisuus ja jopa kirjoitusvirheet voivat luoda ihmisille kuvan siitä, että teksti on ihmisen luomaa eikä tekoälyllä tehtyä. Kun yleisö kokee postaukset aidoiksi, se voi lisätä luottamusta ja sitoutumista.
Tällä hetkellä tekoäly pyrkii tekemään oikein kirjoitettua ja laadukasta tekstiä, joten helpoin tapa erottautua tekoälyllä tehdystä sisällöstä on kirjoittaa epätäydellisesti.
Tulevaisuudessa se todennäköisesti tekee automaattisesti somepostauksiin inhimillisiä virheitä.
Tekoälyn voi pyytää kirjoittamaan tekstin lähes millä tahansa tyylillä. Tulevaisuudessa se todennäköisesti tekee automaattisesti somepostauksiin inhimillisiä virheitä ja muita vivahteita, jotka lisäävät mielikuvaa ihmisen kirjoittamasta tekstistä. Vielä on siis kohtuullisen helppoa tehdä sisältöä, joka erottuu tekoälyn tuotoksista, mutta tulevaisuudessa se muuttuu entistä vaikeammaksi.
Uskon, että tulevaisuudessa erottautuminen onnistuu vain antamalla itsestään enemmän. Kun kerrot aitoja tapahtumia riittävän yksityiskohtaisesti, ihmiset voivat helpommin samaistua ja luottaa sisällön olevan ihmisen tuottamaa. Se kuitenkin vaatii entistä enemmän rohkeutta, koska ihmisten täytyy uskaltaa näyttää myös keskeneräisyyttä ja heikkouksia.
Osa meistä pyrkii varmasti kiertämään tätä opettamalla tekoälyn tekemään entistä parempaa “inhimillistä” sisältöä. Mitä enemmän sitä tapahtuu, sitä tärkeämmäksi muuttuu kysymys siitä, miten tulevaisuudessa voi erottautua tekoälyn tuottamasta sisällöstä.
Jan Porema opiskeli markkinointia neljässä maassa ja palasi myyjäksi Suomeen. Hän törmäsi vanhentuneisiin asenteisiin ja turhiin siiloihin myynnin ja markkinoinnin kentällä. Kolumneissaan Porema ravistelee noita asenteita ja rakenteita sekä osoittaa, mikä alan juhlapuheissa on pielessä.