Kim Väisäsen kirja Väärää yrittämistä on perusteos jokaiselle yrittäjälle tai sellaiselle, joka haluaa ymmärtää menestyviä yrityksiä. Kirjan perusajatus on se, että menestymisen malli on liian monimuotoinen, jotta menestyvää yrittäjää voisi mallintaa tuloksellisesti. 

Kaikilla yrittäjillä, jotka eivät ole menestyneet, on kuitenkin selkeästi tunnistettuja yhteisiä piirteitä. Menestyäkseen yrittäjän tulisi vain välttää näitä piirteitä.

Kiinnostuin tästä käänteisestä ajattelutavasta markkinoinnin näkökulmasta. Suomesta löytyy markkinoinnin ja brändäyksen menestystarinoita. Vuosia olemme koittaneet tutkia ja etsiä menestykseen johtanutta kaavaa, jotta voisimme kopioida menestyksen.

Emme kuitenkaan ole onnistuneet siinä. Se sai minut pohtimaan, mikä estää meitä suomalaisia menestymästä markkinoinnissa ja luomasta globaaleja brändejä. 

Näkemykseni mukaan suomalaisessa markkinointiosaamisessa ei ole moitittavaa. Päinvastoin. 

Joten voisiko syy sille, ettemme menesty markkinoinnissa, löytyä tavastamme hoitaa asioita yrityksissä ja yhteisöissä toisten ihmisten kanssa? Olemmeko me markkinoinnin ammattilaiset vaatineet huomiota markkinoinnille ja brändille sen sijaan, että olisimme olleet avoimia keskustelulle?
‍

Voisiko syy sille, ettemme menesty markkinoinnissa, löytyä tavastamme hoitaa asioita yrityksissä ja yhteisöissä toisten ihmisten kanssa?

‍
Väitän, että tiedämme kyllä, mitä pitäisi tehdä. Mutta lopulta suomalaisuuden perisynti eli huonot vuorovaikutustaidot estävät meitä saavuttamasta markkinoinnissa sen, mitä haluamme.

Olemme sukupolvi, jota on mitattu numeroin. Avoin vuorovaikutus ja keskustelu eivät ole kuuluneet koulutukseemme. Olemme oppineet hiljaisuudessa ja opetelleet asioita ulkoa. Olemme viitanneet ja vastanneet vain, jos lupa on annettu. 

Työpaikoilla olemme jatkaneet hiljaisuuden kulttuuria. Palavereissa yleensä yksi, korkeintaan muutama, puhuu ja muut kuuntelevat. Argumentointia tai keskustelutaitoja ei ole juuri harjoiteltu aikuisenakaan.

Kulttuurinen perisyntimme on se, että emme ole tottuneet riittävään ja avoimeen vuorovaikutukseen. Onneksi voimme kuitenkin poisoppia tästä vuorovaikutuksen vähäisyydestä. Samalla, kun lisäämme vuorovaikutuksen määrää, tulee meidän myös huolehtia sen laadusta.

Apua voi löytyä Josep Luftin ja Harry Inghamin vuonna 1955 kehittämästä vuorovaikutusmallista, joka tunnetaan nimeltä Joharin ikkuna. Sen tarkoitus on kehittää yksilön itsetuntemusta ja ihmissuhteita. Mikä tärkeintä, sen avulla voidaan myös kehittää tiimien ja yhteisöjen viestintää.

Joharin ikkunan mukaan meidän tulisi lisätä avoimuutta sekä antaa, pyytää ja vastaanottaa palautetta – siis kasvattaa vuorovaikutuksen määrää ja lisätä sen laatua. Suosittelen lämpimästi tutustumaan malliin syvemmin ja hyödyntämään sitä käytännössä. 

Kun seuraavan kerran keskustelet markkinointialan ammattilaisena, kurkista vuorovaikutustilanteeseen Joharin ikkunan kautta. Maailmaa ja mielikuvia muutetaan tulevaisuudessa menestyksellisesti yhdessä toisten ihmisten kanssa. Väärää markkinointia on vuorovaikutuksen vähäisyys. Avain menestykseen löytyy avoimuudesta. 

Nea Barman on tulevaisuustarkkailija, joka jakaa ajatuksiaan kuluttamisen kulttuurista. Hänen näppäimistöstään syntyy pohdintaa omasta kuluttamisesta ja kuluttamisesta kulttuurisena ilmiönä antiikin ajoista aina tähän päivään asti. Barman kirjoittaa paremman dialogin toivossa.