Spontaanit keskustelut käydään nykypäivänä jossain aivan muualla kuin sosiaalisessa mediassa, jonne tekemämme päivitykset ovat varsin tarkkaan mietittyjä. Jos päivityksen tekee organisaatio tai sen edustaja, saattaa se olla vieläpä monen portinvartijan muokkaama ja hyväksymä.

Kun tarkastelen vallalla olevaa keskustelukulttuuria, en ihmettele, miksi näin on. Sosiaalista mediaa, erityisesti Twitteriä, näyttävät hallitsevan pienet mutta sitäkin äänekkäämmät ryhmät, joiden vastustaminen saattaa maksaa joillekin maineen lisäksi työpaikan.

Somen perusteella ei kannata tehdä kovin merkittäviä johtopäätöksiä kansan tunnoista.

Yksikin väärä sana voi johtaa varsin tehokkaaseen maalitukseen. Siksi yhä suurempi osa esimerkiksi yritysten edustajista on kertonut epäröivänsä aktiivista osallistumista sosiaalisessa mediassa.

Olemme siis tilanteessa, jossa enemmistö sensuroi aktiivisesti itseään somessa. Se on valitettavaa, sillä tilanne ei ole omiaan lisäämään demokratiaa tai kehittämään keskustelukulttuuriamme.

Sosiaalisen median kaksinapaisuus on mennyt jo niin pitkälle, että se syö kiinnostustani viettää aikaa esimerkiksi Twitterin parissa. LinkedInissä sävy on säilynyt ainakin toistaiseksi ystävällismielisempänä.

Toivon erityisesti medialta malttia, kun se uutisoi sosiaalisen median perusteella, mitä mieltä kansa on tietyistä asioista. On hyvä muistaa, että vain pieni osa kansalaisista on aktiivisia sosiaalisessa mediassa. USA:ssa tehdyn selvityksen mukaan 25 prosenttia Twitterin käyttäjistä tuottaa 97 prosenttia kanavan sisällöstä. Uskon, että Suomessa aktiivisesti päivityksiä tekevien osuus voi olla vielä pienempi, joten kovin merkittäviä johtopäätöksiä kansan tunnoista ei kannata somen perusteella tehdä.

Yksikin väärä sana voi johtaa varsin tehokkaaseen maalitukseen.

Jotta sosiaalisesta mediasta tulisi aidosti keskustelua palveleva kanava, pitäisi meidän miettiä, miten reagoisimme somessa esitettyyn mielipiteeseen, jos se esitettäisiin meille kasvokkain. Harva sylkisi eriävän mielipiteen kuultuaan päin toisen naamaa. Lisäksi monelta saattaa unohtua se, että mielipiteemme eivät ole kiveen hakattuja. Ne ovat välillä spontaaneja aivopieruja, joista kenenkään ei tarvitsisi maksaa niin kovaa hintaa kuin moni joutuu sosiaalisessa mediassa nykyisin tekemään.

Ylipäätään toivon, että muistaisimme antaa arvoa myös niille mielipiteille, jotka eivät ole linjassa omien arvojemme kanssa. On aina rohkeaa ja arvokasta, kun joku uskaltautuu kertomaan mielipiteensä. Keskustelemalla meillä on mahdollisuus ymmärtää, miksi joku ajattelee asiasta toisin. Saatamme jopa muistaa, että asioissa on usein kaksi puolta. Kun alamme sensuroida itseämme, jäämme ajatuksiemme kanssa yksin. Ilman turvallisuuden tunnetta moni kuitenkin mieluummin valitsee vaikenemisen.

Olen oppinut eniten monissa kasvokkaistilanteissa heittämällä ilmaan jonkun törkeän väitteen. Se on kirvoittanut aikaan mehevän keskustelun, jonka jälkeen oma mielipiteenikään ei ole enää ollut entisellään. Toivonkin, että tällaisia meheviä keskusteluja voitaisiin käydä myös sosiaalisessa mediassa. Se kuitenkin vaatii sen, että somessa muistettaisiin käytöstavat ja kohteliaisuus öyhkäämisen ja maalittamisen sijaan.

Toni Perez tarkkailee median ja viestinnän maailmaa erityisesti hyvän elämän näkökulmasta. Viestintätoimiston toimitusjohtajana työskentelevä Toni uskoo, että suomalaisesta ytimekkäästä ja suoraselkäisestä viestinnästä olisi kansainväliseksi vientituotteeksi, kunhan pakkaukseen muistetaan lisätä ripaus tunnetta.