Markkinoinnin ja viestinnän ammattilaiset tuntuvat olevan vastuullista väkeä. Harvemmin kuulee heidän olevan yhtä omistautuneita työlleen kuin palkintogaalojen jälkimainingeissa.

Siis silloin, kun palkittu työ on sellainen, jolla otetaan kantaa johonkin yhteiskunnallisesti merkittävään seikkaan, kuten tasa-arvoon tai maailmanrauhaan. Juhlapuheissa saamme kuulla, kuinka ”tämän työn tekeminen on ollut erityisen tärkeää” ja miten ”tämä työ kosketti aidosti koko tiimiä”.

Tuttavapiiriini kuuluu jonkun verran markkinointitoimistoissa työskenteleviä ihmisiä. Heidän kanssaan käymissäni keskusteluissa on käynyt selväksi, että moni tekee mieluiten juuri niitä töitä, joilla kokevat voivansa tehdä hyvää. He pitävät sellaista työtä merkityksellisenä.

Suomessa on vain pari toimistoa, jotka ovat jollakin merkittävällä vastuullisuuteen liittyvällä tavalla rajanneet asiakaskuntaansa.

Harmi, ettei merkityksellistä työtä riitä kaikille. Ja niillekin, joille riittää, sitä riittää tavallisesti vain satunnaisesti.

Siksi toimistoväki myös tuskailee. Yksi kokee, että joutuu tekemään töitä asiakkaalle, jonka liiketoiminta on ristiriidassa hänen arvojensa kanssa. Toinen harmittelee, että on mukana kampanjassa, joka tuntuu viherpesulta. Kolmas hakkaa päätä seinään, koska asiakas rypee kerta toisensa jälkeen mainekriisissä kohdeltuaan työntekijöitään epäasiallisesti – ja tämä kolmas tuottaa silti hyväntuulista sisältöä, joka kertoo asiakkaan sosiaalisesta vastuullisuudesta.

Tällaisissa tilanteissa työntekijällä ei useinkaan ole montaa vaihtoehtoa. Hän voi joko 1) jatkaa töitä tai 2) irtisanoutua työstään. Käsittääkseni harvemmassa toimistossa työntekijöiden on mahdollista määritellä, millaisia asiakkuuksia tekee ja millaisia ei tee.

Työn vastuullisuudesta ei voi vierittää vastuuta työntekijöiden harteille. Suurin vastuu kuuluu toimistoille.

Irtisanoutuminen on monelle vaikeaa, mikä on täysin ymmärrettävää. Ihmisillä on maksettavanaan koko ajan kallistuvat lainat ja vuokrat, ennätyskorkeat ruokakulut sekä tukku laskuja. Työttömäksi jääminen on realistinen vaihtoehto ani harvalle.

Siispä tullaan varsinaiseen haasteeseen: Suomessa on vain pari toimistoa, jotka ovat jollakin merkittävällä vastuullisuuteen liittyvällä tavalla rajanneet asiakaskuntaansa. Moni toimisto kelpuuttaa asiakkaakseen yrityksen kuin yrityksen.

Toimistoilla olisikin nyt näytön paikka – tai jos totta puhutaan, on ollut jo pitkään. Mikä suurista markkinointitoimistoista uskaltaa olla ensimmäinen, joka ei tee fossiilimainontaa tai ota asiakkaikseen yrityksiä, joiden tuotantoketjuissa on jotakin hämärää?

Entä sitten, kun Veikkauksen rahapelimonopoli päättyy viimeistään alkuvuonna 2026 ja markkinoille kirmaa kirjava joukko erilaisia vedonlyöntiyrityksiä: Mitkä toimistot uskaltavat kieltäytyä kyseenalaisin keinoin hankitusta rahasta ja mitkä iloitsevat uusista bisnesmahdollisuuksista, sillä sellaisiahan ne ovat kyseenalaiset mahdollisuudetkin? 

Tulevaisuudessa entistä useampi mainostaja antanee toimistovalintaan vaikuttaa sen seikan, mikä toimisto tekee tai ei tee yhteistyötä vastuuttomasti toimivien yritysten kanssa.

Työn vastuullisuudesta ei voi vierittää vastuuta työntekijöiden harteille. Suurin vastuu kuuluu toimistoille. Niiden tehtävänä on tehdä suuret linjaukset esimerkiksi juuri asiakkuuksien suhteen.

Tähän joku toimistopomo haluaisi epäilemättä lisätä, että niiden tehtävänä on myös tehdä rahaa. On kuitenkin lyhytnäköistä ajatella vain rahaa maailmassa, jonka kaikki tietävät palavan.

Kestävä bisnes on kilpailuetu jo nyt, ja tulevaisuudessa entistä useampi mainostaja antanee toimistovalintaan vaikuttaa sen seikan, mikä toimisto tekee tai ei tee yhteistyötä vastuuttomasti toimivien yritysten kanssa.

Ja hyvinvoivat, työssään viihtyvät työntekijät vasta kilpailuetu ovatkin. Ei vain tulevaisuudessa vaan jo nyt.