Mainonnan ja markkinoinnin arvonlisä yhteiskunnalle on sinänsä yksinkertainen ymmärtää. Ne kirittävät avointa kilpailua ja tuotekehitystä, lisäävät vaihtoehtoja ja valikoimaa. Usein siteeratun Deloitten selvityksen mukaan yksi mainontaan panostettu euro tuo takaisin seitsemän sellaista koko yhteiskunnalle työpaikkojen, verotulojen ja taloudellisen kasvun myötä. Lisäksi mainostuloilla on tärkeä rooli riippumattoman median ja tiedonvälityksen rahoittamisessa.

Mainonnan, markkinoinnin ja brändien merkitystä yhteiskunnalle kuvaa myös McCannin Truth about Global Brands -tutkimus, jossa Coca-Cola asemoitui poliisia luotettavammaksi useimmissa maailman maissa, onhan brändillä ja sen edustamalla maailmankuvalla väitetty olleen rooli Itä-Euroopan kommunismin kaatumisessakin.

Onko mainonta iso juoni, jolla kuluttaja saadaan haluamaan asioita, joita tämä ei tarvitse ja vielä ylihintaan?

Mutta entä mainonnan kriittinen tarkastelu? Onko mainonta iso juoni, jolla kuluttaja saadaan haluamaan asioita, joita tämä ei tarvitse ja vielä ylihintaan? Onhan mainonnan yksi strateginen tavoite rakentaa hintapreemiota. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että vaikka onnistuneella markkinoinnilla voidaan hyvin rakentaa koettua arvoa ja lisähintaa yksittäisille brändeille, koko markkinan näkökulmasta katsottuna mainonta lisää kuluttajan tietoisuutta hinnoista ja ajaa eteenpäin hintakilpailua. Erityisesti digitaalisilla kanavilla on nähty olevan tässä merkittävä rooli.

Se mikä saattaa tuntua hyvältä omassa lompakossa, voi kuitenkin olla ongelmallista koko planeetan näkökulmasta. Tosiasiallisesti halpaa ei nimittäin ole olemassa. On vain kustannuksia, jotka eivät näy itse kuluttajan hintalapussa, mutta jotka päätyvät lopulta jonkun toisen maksettavaksi – useimmiten ympäristövahinkojen tai epäinhimillisten työolojen myötä. Osittain tästä oli kysymys myös ennen omia eduskuntavaalejamme kovasti esiin nostetussa sokeri-, suola- ja -rasvaverossa. Yhteiskunnalle ulkoistettuja terveyskustannuksia haluttiin ainakin osittain jyvittää takaisin elintarviketeollisuudelle.

Kaupungit, kuten Amsterdam ja Sidney, ovat rajoittaneet tai kieltäneet fossiilisten polttoaineiden tai niihin vahvasti nojaavien liiketoimintojen, kuten lentoliikenteen, mainontaa. Ovatko entisestään tiukentuvat rajoitukset siis mainonnan tie, ja mihin raja vedetään? Kiellettiinhän tupakkamainontakin, eikä alkoholinkaan riemuista saa enää kertoa.

Kiellettiinhän tupakkamainontakin, eikä alkoholinkaan riemuista saa enää kertoa.

Tutkijat ovat nostaneet esiin kolme keskeisestä kategoriaa, joiden markkinointiviestinnällä on merkittävä negatiivinen vaikutus niin ilmastonmuutoksen etenemiseen kuin luonnon monimuotoisuuteenkin. Nämä ovat lentoliikenne, pikamuoti ja liha. Kaikki tähän vuodenaikaan tuotteita, joita meille myydään aktiivisesti, ja joista brändätään onnistuneen ja onnellisen kesän aineksia.

Omassa maailmankuvassani yllämainittujenkin elinkeinojen mainonnan rajoittaminen tuntuu vapaaseen yhteiskuntaamme kuulumattomalta. Samaan aikaan, vapaus tuo vastuuta - ja jokainen brändi ja tekijät taustalla voivat miettiä mitä tällä vastuullaan tekevät, myös kesällä.