Viimeisten kuukausien aikana sosiaalinen media on täyttynyt videoista, joissa jaetaan salaliittoteorioita Sean “Diddy” Combsin oikeudenkäynneistä. Tässä kuohunnassa risteävät kaksi isoa kiinnostuksen aihetta: true crime ja julkkisjuorut. Oman elämänsä tutkivat toimittajat perkaavat somessa videoita ja valokuvia (ja Eminemin rap-lyriikoita) vuosien varrelta ja sitten keksivät, mistä kauheuksista kyseinen materiaali on todiste. Nämä videot leviävät vauhdilla.
Ihmismieli rakastaa mysteereitä ja negatiivisia uutisia.
Selasin Instagramia ja testasin, miten nopeasti alustan pikavideoiden algoritmi hoksaa minun pysähtyvän tuijottamaan Diddy-videoita. Vastaan tuli meikkivideoita, DIY-videoita, kakun koristelua, Diddy-video, lisää kakkuja. Heilautan peukalollani näytölle uuden videon nopeasti, kun se ei käsittele Diddyä, kun taas hänestä kertovien videoiden kohdalla pysähdyn hetkeksi.
Ei tarvittu kuin kaksi Diddy-videota, joita katsoin hieman pidempään, niin jo alkoi algoritmi näyttää minulle lyhytvideoita, joista ⅔ käsitteli Diddyä. Algoritmi oppi nopeasti, millä sisällöllä Instagram pysyy avattuna puhelimellani.
Dopamiini virtaa jokaisen "salaisen paljastuksen" kohdalla ja saa meidät palaamaan seuraavaan videoon kuin karkkipussiin.
Ihmismieli rakastaa mysteereitä ja negatiivisia uutisia. Ne herättävät huomiomme, kun taas arjen tavallisuus jää toiseksi. Dopamiini virtaa jokaisen "salaisen paljastuksen" kohdalla ja saa meidät palaamaan seuraavaan videoon kuin karkkipussiin. Pöyristelemme ja kauhistelemme puhelimen ääressä.
Salaliittoteorioiden jakajilla ja levittäjillä on erityinen vastuu siitä, mitä ja miten he esittävät asioita. Varsinkin silloin, kun teoria saattaa johtaa vihaan, syrjintään tai epäluottamukseen esimerkiksi vähemmistöjä tai tiettyjä yhteiskunnallisia instituutioita kohtaan, jakajat kantavat vastuun mahdollisista seurauksista. Salaliittoteorioiden levittäminen ilman tarkkoja lähteitä ja todellisia todisteita voi vääristää ihmisten käsitystä todellisuudesta ja heikentää yhteiskunnallista luottamusta.
Katsoin taannoin dokumenttia true crimestä. Siinä kerrottiin, kuinka sosiaalisen median “etsivät” ovat tuhonneet tavallisten ihmisten elämiä, koska ovat syyttäneet tiettyä ihmistä aiheetta jostakin. Dokumentissa some-etsivät eivät nähneet ongelmaan videoissaan. Yksi totesi, ettei hän voi olla tekemässä mitään väärää, sillä hänen videonsa keräävät niin paljon katselukertoja somessa.
Vaikka en suoranaisesti ostaisi jokaista salaliittoteoriaa, fiksu kun olen, ne vaikuttavat silti yleiseen turvallisuuden tunteeseeni.
Kenen on vastuu, kun tovin salaliittovideoiden tuijottelun jälkeen minulla on uupunut ja jokseenkin levoton olo? Vaikka en suoranaisesti ostaisi jokaista salaliittoteoriaa, fiksu kun olen, ne vaikuttavat silti yleiseen turvallisuuden tunteeseeni. Pöyristystä, vihaa ja pelkoa aiheuttavat videot jättävät mieleeni tunnekokemuksen, joka vahingoittaa ihmisten luottamusta toisiinsa ja yhteiskuntaan.
Voin syyttää somen algoritmeja sekä sisällöntuottajia, tai sitten voin vaan itse laittaa puhelimen pois – heti seuraavan videon jälkeen.
Jenni Janakka on kirjailija ja puhetaiteilija, joka yhdistää työssään tieteen ja historian popularisointia omiin arkisiin havaintoihin. Hän on perehtynyt muun muassa työelämään, tasa-arvokysymyksiin ja seksuaalisuuteen. Janakka on aktiivinen Instagramissa, minkä lisäksi hän työskentelee läheisesti erilaisten vaikuttajien kanssa. Kolumneissaan hän käsittelee somea ja vaikuttajia.