Olipa kerran kaksi työtehtävää. Toinen piti sisällään harvoin tarvittavien palvelujen asiakashankintaa provisiosidonnaisesti ilman pohjapalkkaa. Toisessa työntekijän vastuisiin kuuluivat markkinointi, asiakashankinta, it-kehitys, henkilöstöhallinnon työt, taloushallinnon työt, liiketoimintakonsultointi, tekninen kirjoittaminen, prosessinhallinta, ohjelmistokehitys ja ravintola-alan sekä vähittäiskaupan johtotyöt kolmella eri kielellä.

Molemmat kuvaukset edustavat eri ääripäitä työnantajien erikoisista kuvitelmista työnkuvan määrittelyn suhteen. Ne ovat kuitenkin todellisia esimerkkejä työpaikkailmoituksista viime vuodelta. Niitä yhdistää yksi tekijä: molemmissa ilmoituksissa haettiin töihin ”markkinointisuunnittelijaa”.

Kyse ei ole siitä, ettei markkinoija osaisi, haluaisi tai viitsisi vaivautua sisällyttämään päiviinsä vaihtelevia työtehtäviä tai vastuita.

Markkinointi on monipuolinen kokonaisuus työtehtäviä, joten se ei voi olla minkä tahansa hessuhopon vastuulla. Tekijöitä on saatavilla markkinoinnin töihin nyt ennätyksellisen paljon, ja moni työnhakija on valmis laskemaan vaatimuksiaan saadakseen työpaikan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että markkinoijan työnkuvaan voisi ahtaa kaiken, mitä firmassa kukaan muu ei ehdi tekemään.

Kun puhutaan asiakkaiden hankinnasta, toiminnalle on olemassa nimi: asiakashankinta. Asiakashankinnasta vastaa vähemmän yllättäen asiakashankkija, joka ei ole markkinointisuunnittelija. It-töissä työskentelee esimerkiksi it-vastaavia, sovelluskehityksessä sovelluskehittäjiä, henkilöstöhallinnossa hr-vastaavia ja niin edelleen – eikä heitäkään voi kutsua markkinointisuunnittelijoiksi.

Markkinointi ei kaadu kuin korttitalo heti, kun markkinointityöntekijän vastuisiin sisällytetään muuta kuin markkinoinnin ydintehtäviä. Kyse ei ole siitä, ettei markkinoija osaisi, haluaisi tai viitsisi vaivautua sisällyttämään päiviinsä vaihtelevia työtehtäviä tai vastuita.

Jos juoksevia hommia kertyy paljon, tarvitaan markkinoijan sijaan joku, jolle maksetaan juuri yleisten avustavien tehtävien tekemisestä.

Kyse on kohtuudesta. Esimerkiksi ammattilaisjääkiekossa hyökkääjä joutuu usein puolustamaan, mutta hänen ei yleensä tarvitse teroittaa joukkueen luistimia ennen peliä tai siivota pukukoppeja sen jälkeen. Rakennustyömaalla taas kuka tahansa voi joutua joskus siirtelemään tavaroita, mutta kun avustavia työtehtäviä on paljon, silloin palkataan rakennusapulaisia – kuten toimistoissakin kuuluisi vastaavasti olla tarpeen mukaan yleisiä toimistotyöntekijöitä tai assistentteja.

Kaikkien pitäisi töissään saada mahdollisuuksien mukaan keskittyä oleelliseen. Jos juoksevia hommia kertyy paljon, tarvitaan markkinoijan sijaan joku, jolle maksetaan juuri yleisten avustavien tehtävien tekemisestä.

Aina, kun joku keksii teettää markkinoinnin ja juoksevat hommat samalla henkilöllä tiivistäen useamman ihmisen työtehtävät yhdelle ihmiselle yhden ihmisen palkalla, syntyy optinen illuusio. Idean saaja näkee sen jälkeen peilissä taloudellisen suunnittelun virtuoosin, mutta peili näkee ääliön.