Keitin kahvit ihan vaan itselleni. Turha on se sanonta, että ei mua varten tartte keittää. Kyllä itsestään tuoreen kahvikupillisen verran kannattaa huolta pitää. Muu huolenpito onkin sitten ollut minulle viime aikoina vaikeampaa. Siispä istutin itseni kahville ja otin pienen juttutuokion itseni kanssa.

“Moi, mitä kuuluu?”

“Ihan hyvää.”

“Eikö me olla sovittu, että tuo vastaus on käyttökiellossa. Mitä kuuluu?”

“Ihan ok… sellaista tavallista. Tai no, kun kerran kysyt, niin väsyttää. On varmaan tullut tehtyä vähän liikaa hommia. Ja siis onhan tässä tullut harrastettua yhdessä koko perheen kanssa sairastelurallia. Iltaisin mietin välillä, että hittoako stressaan ja huolehdin jonkun tilaisuuden ilmoittautumispolkujen hiomisesta, kun maapallo palaa ja keskoskaapit on otettu pois käytöstä sodan keskellä sairaalassa, jonne pommit tippuu.”

"Työpaikalla musta virtaa tukea ja viisautta luontevasti, kun taas kotona saatan huomata tiuskivani puolisolle väsymystäni.”

“Aika isoja asioita on mielessä.”

“Vähän noloa havaita, että joinakin päivinä annan kaiken energian työmaalla. Kotiin jää rippeet. Töissä on kuitenkin niin innostavaa, että se vie aidosti mennessään! Työpaikalla musta virtaa tukea ja viisautta luontevasti, kun taas kotona saatan huomata tiuskivani puolisolle väsymystäni.”

“Kuulostaa inhimilliseltä. Mutta olet tehnyt tärkeän havainnon.”

“Mietin, minne katosivat ne rajat, joita lupasin kesälomalla kunnioittaa: ei venyviä päiviä, kone kiinni iltaisin, ja kai lupasin myös puhua syksyn ajan itselleni kuin parhaalle ystävälle ja pitää lempeästi huolta. Tosi nätti idea, mutta paskaksi meni. 

Käytännössä siis ihan pirullisen vaikeaa. Kaikki tollanen katosi venyviin palavereihin, joo kyllä mä teen -lupauksiin, tottakai autan sua -venymisiin, makaronilaatikon polttamiseen uuniin, lapsen liian pienissä kengissä liikuntatunnille lähettämiseen ja koulukuvauslappujen hukkumiseen.”

“Kuulen, että hyvät ja tarpeelliset lupaukset on unohtuneet. Voisiko ne kuitenkin elvyttää ja miettiä yhdessä, miten siitä saisi pidettyä kiinni?”

“Oon huomannut tosi monta kertaa, että vaikka tiedän, miten asiat voisivat olla ja mitä pitäisi tehdä, lipsun kaikkein helpoiten omasta hyvinvoinnista huolehtimisesta. Totta kai haluaisin pitää noista lupauksista kiinni.”

“Kuinka neuvoisit samassa tilanteessa olevaa ystävääsi?”

"Työn imussa saattaa unohtua, että meistä ihan jokainen on helposti korvattavissa työroolissaan, kun taas muualla elämässä ollaan ainutlaatuisia ja korvaamattomia."

“Happinaamari ensin itselle ja sitten muille – sen oonkin sata kertaa sanonut muille. Sitten varmaan tulisi taas palopuhe siitä, että työn imussa saattaa unohtua, että meistä ihan jokainen on helposti korvattavissa työroolissaan, kun taas muualla elämässä ollaan ainutlaatuisia ja korvaamattomia. 

Sitten kehottaisin ystävääni muistelemaan omia arvojaan ja pistämään mittasuhteet kohdilleen. Niin ja sanoisin, että älä hukuta toivoa ja uskoa siihen, että pienilläkin asioilla on vaikutusta isoihin asioihin. Hiton hyviä neuvoja, eikö olekin?”

“Taitaa olla universaali klassikko, että usein muiden neuvominen tuntuu helpommalta kuin itsensä pysäyttäminen samassa tilanteessa. Olisikohan sinun itsesi mahdollista kuunnella samat neuvot?”

“No joo.”

“Mitä voisit konkreettisesti nyt heti tehdä asialle?”

“Asettaa rajoja ainakin teknologialle. Pikkusormi annettu, ja se on alkanut taas hotkaista mua napaan saakka. Poistan heti pari somesovellusta puhelimesta. Ja Slackin. Jää enemmän aikaa ajattelulle."

Lisäksi varaan kalenteriin aikablokkeja, joina en ole muiden käytettävissä. Asetan niihin muistutuksen lähteä kävelylle valoisaan aikaan, ihan kuule kesken päivän, pohtimaan asioita lähimetsään. 

"Mikropasta ei ole snobeille, mutta I can live with it."

Ja tänään keitän pastaa sen verran enemmän, että on lounasta lämmitettäväksi seuraavana päivänä. Mikropasta ei ole snobeille, mutta I can live with it. Ja huomiselle on näemmä hemmotteluhieronnassa vapaa aika, joka on nyt mulle!”

“Hienoa. Ja muista olla iloinen pienistäkin onnistumisista. Usko vaan, kyllä ne taas lähtevät kantamaan.”

“Kiitti. Auttoi kyllä taas, kun juteltiin. Tuli muuten mieleen yksi biisi, jossa  lauletaan just tästä, kun aika ajoin epäonnistutaan itsemme kanssa. Biisissä kannustetaan nauttimaan siitä, kuinka taas tunnustelee ja tuunailee itseään. Sitten uuteen yritykseen.” 

“Arvokasta pohdintaa. Kiitos, kun kerroit näistä asioista minulle. Olen täällä aina, kun tarvitset.”

--

Tähän kirjoitukseen innosti viime aikoina minua auttanut Tiikon biisi Korjaamolla. Seuraava sanoitus on lainattu biisistä:

“Hän löytyi lähempää kuin pystyin käsittää, tartti kyll huolell tähystää oman pään sisään. Korjaamolla on lupa olla kesken ja auki. Korjaamolla tutkin kuin nolla miks mult loppu vauhti. Kun meen taas rikki tongin työkalupakkii ja tuunailusta nautin.”

‍