Työhyvinvoinnista huolehtimisesta on tullut erityisen merkityksellistä parin viime vuoden aikana, kun suuri irtisanoutumisaalto on iskenyt ja hyvät työntekijät tuntuvat olevan kiven alla. Nyt jos koskaan on tarpeen tarkastella, miten työyhteisössä voidaan ja kuinka työntekijöitä tuetaan.

Valitettavan usein sekä työnantajat että työntekijät tuntuvat pitävän kaljakaappia jonkinlaisena työsuhde-etuna. Virvokkeista ja työyhteisön yhteisistä tapahtumista kerrotaan jo työpaikkailmoituksissa. Miksi alkoholi on työn kontekstissa jonkinlainen normi, mutta työkyvyn varsinainen ylläpitäminen esimerkiksi työpaikan tarjoaman terapian keinoin on edelleen tabu? Työssä jaksaminen ei parane vain sillä, että perjantaina paras myyjä saa perjantaipullon. 

“Miksei apua haeta julkiselta puolelta, ei tämä ole työnantajan ongelma?”

Matalan kynnyksen tuen mahdollistaminen palvelee sekä työntekijää että työnantajaa. 

On kuitenkin hyvä muistaa, että paraskaan esihenkilö ei ole terapeutti. Esihenkilötyö eroaa terapeutin tai muun mielenterveystyön ammattilaisen työstä oleellisesti.

Olen kuullut monenlaisia selityksiä sille, miksi työnantaja ei halua tarjota työpaikkapsykologia työsuhde-etuna. “Kohta kaikki sanovat olevansa burnoutin partaalla.” “Sitten kaikki menevät sinne, ja se maksaa.” “Meillähän on hyvä tiimihenki, miksei vaan voida puida asioita täällä keskenämme?” “Miksei apua haeta julkiselta puolelta, ei tämä ole työnantajan ongelma?”

Jos työntekijä ei jaksa töissä, se on työnantajan ongelma.

Jos työntekijä ei jaksa töissä, se on työnantajan ongelma. Työntekijät vaihtavat työpaikasta seuraavaan paremman huomisen toivossa, jos minkäänlaista konkreettista apua ja tukea työssä jaksamiselle ei nykyisessä paikassa ole.

Kommentti siitä, että työntekijä voi hakea apua itsenäisesti julkiselta puolelta, kertoo siitä, miten todellisuudesta vieraantunut kommentin heittänyt henkilö on. Julkinen terveydenhuolto on kantokykynsä äärirajoilla. Sinne ei yksinkertaisesti vain marssita sisään keskustelemaan työssä jaksamisesta.

Markkinoinnissa ja myynnissä “ainahan on tehty näin” -mentaliteetti on helvetin vaarallinen. Sitä on ruodittu parin viime vuoden aikana sosiaalisen median keskusteluissa runsaasti ja korostettu, että muutokseen täytyy olla valmis.

Toivon, että tulevaisuudessa voimme sanoa, että “ainahan on tehty näin”, kun puhumme ennaltaehkäisevästä matalan kynnyksen työssä jaksamisen tuesta ja terapiasta.

Jemmi tarkastelee markkinoinnin ja työelämän taitekohtia etsien kipupisteitä, sokeita pisteitä ja kieliopillisesti oikeita pisteitä. Sivulauserakenteiden kruunaamaton kuningatar ja samalla yksinkertaistamisen tunnollinen advokaatti.