Kuva: Canva Pty Ltd.
Ilmiöt

Tuotteiden elinkaaren pidentäminen kiinnostaa, mutta halvat hinnat vievät pohjaa tuotteiden korjaamiselta

22.1.2025 11:49
Mikko Perttunen
Huoli ympäristöstä ja epävakaa taloussuhdanne kasvattavat kiinnostusta tuotteiden korjaamiseen ja huoltamiseen.

Moni on luultavasti ollut tilanteessa, jossa periaatteessa vielä käyttökelpoisen mutta jollain lailla hajonneen tuotteen korjaus tulisi maksamaan lähes saman verran kuin uuden hankinta.

Stena Recyclingin tilaaman kyselyn mukaan ilmastonmuutos ja epävakaa taloussuhdanne kasvattavat kiinnostusta tuotteiden elinkaaren jatkamiseen. Kyselyyn vastanneista 58 prosenttia kertoo lisääntyneestä kiinnostuksestaan tuotteiden elinkaaren pidentämiseksi.

Esimerkiksi huoli ilmastonmuutoksesta ja epävakaa taloussuhdanne kasvattavat kiinnostusta tuotteiden korjaamiseen ja huoltamiseen. Samaan aikaan noin puolet vastaajista kuitenkin arvioi, että vanhan tuotteen korjaaminen ei kannata uuden ostohintaan nähden. 45 prosenttia vastaajista kertoo hävittävänsä vanhan tuotteen, koska uuden tuotteen ostaminen tulee korjausta halvemmaksi.

MAINOS

Toisaalta myös korjausmahdollisuuksien vähäisyys vaikuttaa vastaajien tilanteeseen. 27 prosenttia vastaajista kokee, että korjauspalveluita on liian vähän.

– Halpoja tuotteita ei usein ole suunniteltu korjattavaksi, tai kierrätettäväksi edes materiaalina. Heikkolaatuisten tuotteiden haastaminen tarjoaakin tilaisuuden sekä yrityksille, kuluttajille että päätöksentekijöille siirtyä kohti toimintaa, joka on ympäristön kannalta kestävämpää, myynti- ja markkinointijohtaja Tuomas Kulola Stena Recyclingista kertoo tiedotteessa.

Lue myös: Alle puolet suomalaisista kuluttajista haluaisi kieltää kierrätykseen kelpaamattomien tuotteiden myynnin

Stena Recyclingin tilaamaan kyselyyn osallistui yhteensä 5000 kuluttajaa Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Tanskasta ja Puolasta. Vastaajat olivat iältään 18–65-vuotiaita.

Ipsos toteutti kyselyn toukokuussa 2024.

Suomesta kyselyyn osallistui 1 000 vastaajaa.