Nokian ja Venäjän liiketoimet ylittivät The New York Timesin uutiskynnyksen 28. maaliskuuta.Arvostettu aviisi kertoo Nokian toimittaneen laitteita ja auttaneen Putinin hallintoa rakentamaan ihmisoikeussopimuksia rikkovan SORM-televalvontaverkoston, jolla voidaan kaapata puheluja, viestejä ja nettiliikennettä. SORM on lyhenne venäjän kielen ilmauksesta “Система Оперативно-Розыскных Мероприятий” ja tarkoittaa operatiivisen tiedustelun järjestelmää.

Nokia puolustautui jo samana päivänä verkkosivuilleen ilmestyneessä lausunnossa kertoen noudattavansa toimissaan Venäjän lakeja.

Siis sen saman Venäjän, jonka lakien mukaan totuuden puhumisesta mediassa voi saada 15 vuoden vankeustuomion. Ja sen ihan saman Venäjän, jonka oikeusministeriö ilmoitti 8. huhtikuuta sulkevansa Amnestyn, Human Rights Watchin ja 13 muun kansainvälisen järjestön paikallistoimistot Venäjällä. Näin, koska niiden todettiin rikkovan Venäjän federaation nykyistä lainsäädäntöä nostamalla esiin Venäjän ihmisoikeusrikkomuksia.

Vaikka Nokia ilmoittikin 12. huhtikuuta vetäytyvänsä Venäjältä, ei yritystä osoitella diktatuurien kanssa veljeilystä ensimmäistä kertaa. Yhtiöllä on ollut merkittävä rooli myös esimerkiksi ihmisoikeuksia polkevan Turkmenistanin auttamisessa kansalaistensa vakoilussa. Jopa EU-parlamentti arvosteli vuonna 2009 kovasanaisesti Nokiaa toisinajattelijoiden viestinnän seuraamisen mahdollistamisesta ja sensuuri- ja valvontateknologian toimittamisesta Iranin viranomaisille, kuten Long Play tietää kertoa. Ja muitakin esimerkkejä on.

Vaikka Nokia ilmoittikin 12. huhtikuuta vetäytyvänsä Venäjältä, ei yritystä osoitella diktatuurien kanssa veljeilystä ensimmäistä kertaa.

Nokia on aina puolustautunut samoin argumentein: se ei ollut tehnyt mitään laitonta. Hirmuhallinnot ovat itse päättäneet, miten Nokian toimittamaa huipputekniikkaa käyttävät. Mutta kovinkaan eettistä tarkastelua ei Nokian järjestelmien käyttötarkoitukset tunnu aina kestävän.

Nokiassa ei ole ymmärretty, että lain noudattaminen on liiketoiminnan minimivaatimus. Eettisyys rakentuu sen päälle. Nokiassa ei ole ymmärretty, että yrityksen eettisyys muodostuu ihmisten tekemistä päätöksistä, valinnoista ja käyttäytymisestä, joita ohjaa yhteiset arvot. Että yrityksen arvojen mukaisesti toimivilla työntekijöillä on yhteneväinen käsitys siitä, mikä on oikein. Ja mikä väärin.

Näin sillä edellytyksellä, että yritys ylipäätään haluaa toimia oikein eikä väärin.

Minulla oli viime viikolla ilo kuulla Leijona-valmentaja Jukka Jalosen ajatuksia menestyvän tiimin rakentamisesta. Monien käytännönläheisten viisauksien ohella minuun teki vaikutuksen Jalosen ja koko Leijona-joukkueen suhde arvoihin.

Jalonen kertoi, että jokainen maajoukkueleiri alkaa palaverilla, jossa joukkueen toimintaa ohjaaviin arvoihin syvennytään.

Paino sanalla: syvennytään.

Yksi Jalosen suurista oivalluksista näet on, että arvoja ei vain esitellä ja kerrota. Ei. Jalonen haluaa, että jokainen joukkueen jäsen sitoutuu arvoihin.

Yksi Jalosen suurista oivalluksista näet on, että arvoja ei vain esitellä ja kerrota. Ei. Jalonen haluaa, että jokainen joukkueen jäsen sitoutuu arvoihin.

Jalonen on oivaltanut, että yrityksen arvot eivät ohjaa bisnestä, vaan ihmisiä bisneksessä.

Näin pitäisi olla myös yritysmaailmassa. Nokiallakin.

Arvot siis laaditaan tiimin jäsenille, jokaiselle työntekijälle – ei sijoittajille tai asiakkaille. Jälkimmäisille arvot tulevat lihaksi brändin käyttäytymisessä, ei ylevissä manifesteissa yrityksen verkkosivuilla.

Epäilen vahvasti, että tämän kirjoitukseni jälkeen Nokia ei käänny puoleeni brändinsä ja arvojensa määrittelytarpeissa. Jos olisi muutenkaan kääntynyt. Mutta ei se mitään.

En olisi voinut toimeksiantoa hyväksyäkään.

Se ei olisi arvojeni mukaista.

Anssi Järvinen on kokenut bränditerapeutti. Hän tekee huomioita maailmasta, jossa toisten brändien elämä on tasapainoista ja auvoista, mutta toisten brändipersoonallisuus on vaarassa pirstaloitua ja käytös muuttua itsetuhoiseksi.