Tuskin kukaan on välttynyt huomaamasta viime vuosina, että yhdenvertaisuus ja monimuotoisuus ovat nykyään onnistuneen markkinoinnin avainsanoja. Mainoksia ja viestintää pohditaan onneksi yhä useammin muidenkin kuin valkoisten, varakkaiden heteropariskuntien näkökulmasta. Trendit kuitenkin tapaavat rantautua tänne Pohjolan perukoille pienellä viiveellä, ja niin on käynyt tässäkin tapauksessa.
Suomalaisella luovalla alalla on edelleen sokea piste, johon rapakon takana on jo havahduttu – nimittäin neurodiversiteetti.
Niin mikä? Neurodiversiteetistä puhuttaessa tarkoitetaan usein henkilöitä, joilla on jokin neuropsykiatrinen diagnoosi, kuten autismi, ADHD tai lukihäiriö. Stereotypiat huonosti koulussa menestyvistä seinille hyppivistä pojista ja sosiaalisesti kyvyttömistä tietokonenörteistä istuvat sitkeässä. Vielä 2020-luvullakin työelämässä neurodiversiteetti tulee puheeksi lähinnä oudoksi miellettyä käytöstä kuvaillessa – ”Se tyyppi nyt on vähän autisti”.
Vielä 2020-luvullakin työelämässä neurodiversiteetti tulee puheeksi lähinnä oudoksi miellettyä käytöstä kuvaillessa – ”Se tyyppi nyt on vähän autisti”.
Todellisuudessa neurodiversiteettiä ei näe päällepäin: palaverissa vastapäätä istuva kollegasi voi olla autismin kirjolla. Tässä vaiheessa kolumnia lienee paikallaan mainita, että minulla on ADHD. Olen kouluja käynyt viestinnän asiantuntija, ja minua voisi kuvailla ennemmin rauhalliseksi kuin riehakkaaksi. Sain diagnoosin toissa vuonna, ja olen siitä saakka etsinyt tietoa aiheesta. Toistaiseksi olen törmännyt lähinnä tiedon ja ymmärryksen puutteeseen – aiheesta kertoessani vastassa on usein hämmentynyt hiljaisuus.
Juuri ymmärryksen puute ja ennakkoluulot ovat luovan alan sokea piste. Se on ongelma, koska alalla on valtaa: mainonnalla, markkinoinnilla ja viestinnällä tavoitetaan päivittäin valtava määrä ihmisiä. Neurodiversiteettiä esiintyy monella kuluttajalla. Arvioiden mukaan 170 000 suomalaisella on ADHD ja 55 000 suomalaista on autismin kirjolla. Ilman ymmärrystä ei voi syntyä osuvia ydinviestejä tai oivaltavia kampanjoita.
Väitän kuitenkin, että luovalla alalla jos missä neurodiversiteetti pystyttäisiin valjastamaan vahvuudeksi. Universal Music arvioi Creative Differences -raportissaan, että neurodiversiteettiä esiintyy luovien alojen tekijöiden keskuudessa lähes tuplasti muuhun väestöön verrattuna. En ihmettele tätä, sillä esimerkiksi ADHD yhdistetään usein luovaan ajatteluun. Nopealla googlettamisella löytää kasan poikkeuksellisesti ajattelevia kuuluisia henkilöitä, joilla on ADHD, autismi, Asperger tai lukihäiriö. Ajattele vaikkapa Andy Warholia, Steve Jobsia tai Greta Thunbergia.
Väitän kuitenkin, että luovalla alalla jos missä neurodiversiteetti pystyttäisiin valjastamaan vahvuudeksi.
Markkinoinnissa ja mainonnassa osataan jo ajatella etnisyyksien, sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuutta – nyt on korkea aika ottaa huomioon aivojen ja ajatusten moninaisuus. En tarkoita tällä sitä, että otetaan neurodiversiteetti huomioon muutamassa kampanjassa ja julistetaan sitten yrityksenä olevamme moninaisuuden puolestapuhuja. Aito ymmärrys vaatii jatkuvaa asioiden opettelua, kysymistä ja konkreettisia tekoja.
Seinille hyppivät pienet pojat, Steve Jobs ja ihmiset autismin kirjolla toteuttavat itseään omalla tavallaan. Kuten kahta toisiinsa sopimatonta palapelin palaa ei pidä väkisin tunkea yhteen, ei ADHD- tai autististen ihmisten pidä pakolla sopeutua neurotyypillisille ihmisille suunniteltuun sisältöön tai ympäristöön. On työnantajien tehtävä valjastaa ympäristö erilaista ajattelua tukevaksi. Erilaisille aivoille ja ajattelijoille sopiva luova ympäristö on kuin savolainen projekti: enää aloittamista vaille valmis.
Yleensä kun Emmi Paajanen pääsee näppäimistön ääreen, paperille syntyy tekstiä yhteiskunnasta ja yhdenvertaisuudesta. Hän on viestinnän asiantuntija, joka kiertänyt politiikassa ja kolmannella sektorilla löytäen itsensä lopulta mainostoimistosta viestinnän ja PR:n parista.
