Minuun otti yhteyttä pikavippiyrittäjä. Valpas liikemies oli havahtunut tosiasiaan, että lokakuun alussa hänen olisi mahdollista tuplata myöntämiensä pikavippien korot takaisin rapsakkaan 20 prosenttiin.
Näin, sillä eduskunnan päättämä pandemiasta aiheutunut tilapäinen korkokatto tulisi tiensä päähän 1. lokakuuta. Samalla loppuisi liikemiehen bisneksiä ikävästi häirinnyt pikavippien väliaikainen suoramarkkinointikielto.
Pikavippiyrittäjä oli ajatellut, että hänen tulisi varmistaa brändinsä erottuvuus ja houkuttelevuus taas, kun pääsisi intoa puhkuen höynäyttämään ahdingossa olevia kanssaeläjiä velkavankeuteen ja entistäkin syvempään kuseen.
Vastasin yrittäjälle, etten olisi käytettävissä tällaiseen operaatioon. Mainitsin vielä, että en voi toivottaa yrityksen ponnisteluille menestyksekästä loppuvuotta siitä yksinkertaisesta syystä, että en toivo firman moraalittoman liiketoiminnan menestyvän. Kaunista syksyä kuitenkin toivottelin.
Sain vippipankkiirilta tylyhkön viestin, jossa kuulin olevani ainoa seitsemästä kilpailuun kutsutusta tahosta, joka ylenkatsoo hänen brändiuudistusprojektiaan.
Jos koronkiskuri puhui totta, vastaus tuki ikäväkseni käsitystäni siitä, että markkinointiviestinnän ammattilaisista osa on vieläkin valmis edesauttamaan eettisesti arveluttavia hankkeita, jos näistä vain maksetaan riittävästi.
Raha tuppaa mennä aina arvojen edelle. Jos sellaiset ylipäätään on laadittu.
Mieleeni tuli vanha sanonta: mainoshenkilöllä ei ole selkärankaa, huojuvan kropan pitää pystyssä vain paksu nahka.
Raha tuppaa mennä aina arvojen edelle. Jos sellaiset ylipäätään on laadittu.
Pikavippiprojekti oli kolmas toimeksiannosta kieltäytymiseni pitkällä mainonnansuunnittelijan urallani. Ensimmäinen oli suomalainen energiayhtiö, jolla oli vähintäänkin epämääräisiä kytkyjä vähintäänkin epämääräisiin itäeurooppalaisiin tahoihin.
Toinen rukkaseni saanut operaatio oli eduskuntavaaleihin valmistautuva puolue, jonka yhteiskunnalliset pyrkimykset ovat kohtuullisen kaukana omistani. En kieltäytynyt vaalitoimeksiannosta pahuuttani. Nuivuuteni syy oli, että en uskonut pystyväni heittäytymään täysin sellaisen projektin vietäväksi, jolle sydämeni ei sykkinyt ja jonka koin arvojeni vastaiseksi. Siksi en uskonut, että minusta olisi ollut markkinointiviestinnän ostajalle aidoksi kumppaniksi.
Eikä ilman aitoa kumppanuutta synny säkenöivää jälkeä. Sellaista, jonka synnyttämiseen ei riitä virkamiesmäinen suorittaminen. Vaan sellaista, johon vaaditaan intohimoa ja sielun paloa. Haltioitumista.
Eikä ilman aitoa kumppanuutta synny säkenöivää jälkeä. Sellaista, jonka synnyttämiseen ei riitä virkamiesmäinen suorittaminen.
Kestävän ja aidon kumppanuuden voi löytää, kun osana markkinointitoimiston kilpailutusta käyttää tunnin pari kehittävään keskusteluun. Sellaiseen ennakkoluulottomaan jutusteluun potentiaalisen toimistokumppanin osoittamien tekijöiden kanssa, jossa pohditaan bisneshaasteita sekä maailmanmenoa noin yleisemminkin. Eritoten toimeksiantajan, toimiston ja sen tekijöiden toimintaa ohjaavia arvoja. Sitä, miten arvot näkyvät käytännössä ja arjen toimissa.
Aloita vaikka kysymällä, millaisille projekteille potentiaalisen tiimisi jäsenten sydämet sykkivät. Ja yhtä lailla: millaisista asiakkuuksista toimisto tai tekijät ovat kieltäytyneet. Tai kieltäytyisivät. Ja miksi.
Siitä tulee mielenkiintoinen pohdinta, jossa yhteinen arvopohja punnitaan. Tiedän, sillä tällaiseen ajatustenvaihtoon perustuen olen aloittanut muutaman pitkän suhteen.
Ja muutama on jäänyt aloittamatta.
Anssi Järvinen on kokenut copywriter ja bränditerapeutti. Hän tekee huomioita maailmasta, jossa toisten brändien elämä on tasapainoista ja auvoista, mutta toisten brändipersoonallisuus on vaarassa pirstaloitua ja käytös muuttua itsetuhoiseksi.
