Euroopan parlamentin maaliskuussa hyväksymä palkka-avoimuusdirektiivi on askel kohti tasa-arvoisempaa työelämää. Työpaikoilla on varauduttava lähitulevaisuudessa vakaviin keskusteluihin palkkojen määräytymisperusteista. Samalla kannattaa perata työnantajien suhde palkattomiin harjoitteluihin.

Palkattomuus ei ole automaattisesti likaista ihmiskauppaa. Suomessa palkaton harjoittelu kytkeytyy usein osaksi opintoja, jolloin harjoittelija voi olla oikeutettu opintotukeen ja ainakin periaatteessa oppimista tukevaan ohjaukseen. Julkisen keskustelun kannalta onkin hyvä hahmottaa ainakin käsitteellinen ero työsuoritteen palkattomuuden ja vastikkeettomuuden välillä.

Valitettavasti palkattomuudella ja vastikkeettomuudella on arjessa toisinaan identtiset kasvot.

Palkattomat harjoittelut suosivat etuoikeutettuja, joilla itsellään tai joiden perheillä on tarpeeksi syvät taskut turvata toimeentulo riippumatta siitä, maksetaanko palkkaa vai ei.

Harjoittelijaan voidaan yhtäällä suhtautua kuin reserviläiseen, joka kutsutaan kertaamaan, jos tarvetta on. Toisaalla harjoittelijalla saatetaan teettää ammattilaisen vaatimuksilla ja vastuilla työtä, johon hänen osaamistasonsa ei välttämättä vielä riitä. Pahimmillaan harjoittelija haaskaa aikaansa tai tekee ilman korvausta tavallista työtä, joka ei kerrytä eläkettä tai täytä ansiosidonnaisen työssäoloehtoa, ja vakuutustenkin kanssa voi olla vähän niin ja näin.

Harjoittelukokemusten kirjo on laaja, mutta kaikkiin liittyy yksi yhdistävä tekijä: valtapositio. Nuori tarvitsee työkokemusta, ja tietyillä aloilla korkean profiilin työpaikkoihin riittää hakijoita. Harjoittelijan ei ole helppo puuttua palkan, työn sisällön tai ohjauksen epäkohtiin, jos työnantaja antaa ymmärtää, että ovella on jonoa.

Palkattomat harjoittelut suosivat etuoikeutettuja, joilla itsellään tai joiden perheillä on tarpeeksi syvät taskut turvata toimeentulo riippumatta siitä, maksetaanko palkkaa vai ei. Kyseessä on paitsi tasa-arvo- myös tehokkuusongelma: suurin pankkitilin saldo ei ole yhtä kuin suurin ammatillinen potentiaali.

Vaikka palkattomia harjoitteluja teetetään monella alalla, ilmiö on viime aikoina puhuttanut varsinkin markkinointi- ja viestintäalalla.

Reilun kaupan logon asiakkaan materiaaleihin kiinnittänyt käsi saattaa kuulua graafikolle, joka maksaa harjoitteluajan vuokran lainarahalla tai omista säästöistään.

Kun koulutan työnantajia työnantajabrändin johtamisessa ja erityisesti viestinnän ja markkinoinnin vastuullisuudessa, kehotan kiinnittämään huomion alan kaksoisstandardeihin. Reilun kaupan logon asiakkaan materiaaleihin kiinnittänyt käsi saattaa kuulua graafikolle, joka maksaa harjoitteluajan vuokran lainarahalla tai omista säästöistään. Toimistokentässä kuuluu äänekkäästi ivata asiakkaita, jotka maksavat “näkyvyydellä”. Samaan aikaan palkaton harjoittelu alalla nähdään “investointina omaan uraan”.

Miksi ehkä teidänkin yrityksenne teettää työtä palkatta? Taustalla ei välttämättä ole vain kyyninen voitontavoittelu tai valta-aseman väärinkäyttö. Kyse on myös siitä, että asiakkaat on yksinkertaisesti opetettu kestämättömään hintatasoon. Siksi kestävä ratkaisu ei ole vain toimistopomojen ryhtiliike. On yhtä lailla ostajan oikeus ja velvollisuus vaatia läpinäkyvyyttä siitä, kuinka toimitusketju kohtelee ja palkitsee työntekijöitään. Aidosti vastuullinen asiakas kiinnittää myös kilpailutusprosessissa riittävästi huomiota siihen, että tarjotun työn hinta vastaa todellisia työvoimakustannuksia.

Asiakkaana on tärkeää tiedostaa, että ostamalla palveluita palkattomia harjoittelijoita käyttäviltä yrityksiltä on mukana ylläpitämässä epäoikeudenmukaista järjestelmää, joka on selvästi yhteensopimaton tulevaisuuden työelämän tavoitteiden kanssa. Kun seuraavan kerran täytät ESG-raporttia työolojen osalta, kannattaa tarkistaa asioiden kestävän päivänvaloa myös suomalaisten alihankkijoiden kohdalla.