Pride-kuukausi täyttää lipputangot ja työpaikkojen logot kirkkailla sateenkaaren väreillä, mutta osa meistä joutuu edelleen tyytymään varjoon. Transsukupuolisten ihmisten ääni työelämässä on vaimea tai kokonaan vaimennettu – eikä heidän kasvojaan näy urasivustoilla. Työpaikoilla ongelmaa ei ymmärretä, eikä sitä siksi osata huomioida markkinoinnissa ja viestinnässä.
Transihminen kohtaa työelämässä paljon esteitä. Julkisessa keskustelussa transihmisyys banalisoituu usein kiistelyksi siitä, kuka saa käyttää mitäkin vessaa. Vähemmälle huomiolle jää muun muassa se, että transihmisten työllistyminen sekä ura- ja palkkakehitys jäävät selvästi jälkeen verrokeista. Moni transsukupuolinen työnhakija myös kokee joutuvansa kätkemään identiteettinsä rekrytointiprosessissa. Ylimääräisen taakan kantaminen tuskin edistää kenenkään onnistumisen mahdollisuuksia kilpailussa halutuimmista työtehtävistä.
Merkittävä ongelma työelämässä on näkyvien esikuvien puute. Lesboja, homoja ja biseksuaaleja on ilmeisesti transihmisiä helpompi nostaa valokeilaan, koska he ovat usein lähempänä cis-normia kuin transihmiset. Mutta “helpompi” ei voi riittää standardiksi, kun kyse on yhdenvertaisuudesta ja tasa-arvoisesta kohtelusta.
Meidän on tehtävä tilaa ja tarjottava työympäristöjä, joissa jokainen transihminen voi tuntea olevansa turvassa, tunnustettu ja arvostettu.
Työpaikkojen tapa kertoa itsestään on tehokas väline edistää yhdenvertaisuuden toteutumista. On myös selvää, että transihmiset tarvitsevat enemmän näkyvyyttä. Ketään ei kuitenkaan voi pakottaa valokeilaan vain siksi, että kuuluu aliedustettuun ryhmään. Ensin on varmistettava, että transihmiset tuntevat olonsa turvalliseksi.
Meidän on tehtävä tilaa ja tarjottava työympäristöjä, joissa jokainen transihminen voi tuntea olevansa turvassa, tunnustettu ja arvostettu. Inklusiivisen kulttuurityön ja koulutuksen lisäksi täytyy olla myös konkreettisia tekoja anonymisoiduista rekrytointiprosesseista tietojärjestelmiin, jotka huomioivat nimimuutokset ilman tarpeetonta byrokratiaa. Ja tarpeista puheen ollen, kyllä niitä sukupuolineutraaleja vessojakin tarvitaan!
Saako transihminen kantaa teidän työpaikkanne sateenkaarilippua? Vielä tärkempää on kysyä, haluaako hän.
Sivistyksen mittapuuna voidaan pitää sitä, kuinka yhteisö kohtelee heikoimmassa asemassa olevia jäseniään. Meidän aikamme keskeisiin mittareihin kuuluu suhtautumisemme transsukupuolisuuteen.
Tämä pätee myös työnantajabrändiin. Kestävässä työnantajabrändissä kyse on aina ensin siitä, miten asiat ovat. Ja vasta sen jälkeen siitä, miltä asiat näyttävät. Huono työnantajuus on kaatanut isoillakin rahoilla rakennettuja brändejä.
Panoksena ei kuitenkaan ole vain yhteisön maine. On myös työnantajan velvollisuus tehdä töitä yhdenvertaisuuden eteen ja turvata työntekijöidensä oikeudet riippumatta heidän sukupuoli-identiteetistään.
Saako transihminen kantaa teidän työpaikkanne sateenkaarilippua? Vielä tärkempää on kysyä, haluaako hän. Ja jos ei, mitä aiotte tehdä asialle?
Työnantajabrändiä ei voi keksiä, mutta sen voi löytää. Johtava konsultti Lauri Vaisto kavahtaa rekrytointi-ilmoitusten kliseitä ja ihailee työpaikkoja, joissa kulttuuri ja strategia mahtuvat syömään aamiaista yhdessä.
